Miksi puhelin on ollut hiljaa koko illan? Ehkä yhteydessä on vikaa? Tai ehkä he sekoittivat päivät? Ei voi olla, että he unohtivat, Jukka tämähän on pyöreä vuosipäivä, neljäkymmentä vuotta, eikä mikään tavanomainen syntymäpäivä. Sanni pyöritteli viinilasia kädessään, katsoen tumman älypuhelimensa näyttöä, joka lepäsi lumivalkoisen liinan päällä.
Jukka, hänen miehensä, tuijotti syyllisenä lautasellaan mureaa hirvenpaistia. Hän pureskeli hitaasti, kuin lykkäisi väistämätöntä vastausta. Olohuoneessa paloivat kynttilät, radiossa soi hiljainen jazz, huoneessa leijui havujen ja piparien tuoksu Sannin syntymäpäivä oli joulukuisen pimeyden keskellä, juuri ennen juhlia. Pöytä notkui useista herkuista, joita hän oli valmistanut kaksi päivää, toivoen, että Jukan sukulaiset pistäytyisivät näyttäytymässä tai edes soittaisivat.
Sanni, kyllä sä äidin tiedät, yritti Jukka viimein, laskien haarukan. Paineet ihan hirmuiset. Tai ehkä se hullaantui siellä mökillä, kasveja hoitamassa vaikka eihän talvella mitään kasvateta Siis varmaan unohti. Ikä painaa. Ja Marja Marjalla varmaan on taas tilinpäätös. Ja kiireitä.
Marjalla on tilinpäätös ympäri vuoden kun kyse on minusta, Sanni tokaisi kitkerästi hymyillen. Mutta silloin kun hän tarvitsee lastenhoitoa tai lainaa ennen palkkapäivää, löytyy kyllä aikaa soittaa mulle.
Sanni nousi pöydästä ja käveli ikkunaan. Ulkona lumihiutaleet pyörivät suurina leijaillen katuvalojen alla. Neljäkymmentä vuotta. Rajapyykki. Nainen yrittää tässä kohtaa laskea menneet ja nykyiset. Ja tämän päivän saldo oli surkea: ne Jukan sukulaiset, joille Sanni oli viidentoista vuoden ajan ollut apulainen, ilmainen kokki, autonkuljettaja ja terapeutti, olivat vain poistaneet hänet elämästään ja juhlistaan.
Älä sure, Jukka tuli halaamaan häntä takaapäin hartioista. Tärkeintä on, että me ollaan tässä. Minähän muistin. Katso millaisen lahjan ostin.
Lahja oli hyvä lahjakortti kylpylään, josta Sanni oli haaveillut. Jukka rakasti Sannia, siitä ei ollut epäilystä. Silti hän oli pehmeä mies, jolle äitiKaijaja siskoMarjaolivat terästä. Jukka oli aina vetäytynyt antanut muiden myrskytä, toivoen kaiken rauhoittuvan kuin itsestään.
En minä pety, Jukka, Sanni sanoi hiljaa, katsoen itseään ikkunasta heijastuvana varjona. Minä vain teen johtopäätöksiä.
Johtopäätökset olivat muhineet jo pitkään. Sanni muisti, kuinka vuosi sitten hän järjesti Kaija-anopin 65-vuotisjuhlan. Hän otti viikon palkatonta vapaata, varasi ravintolan, järjesti alennukset, valmisti kakun säästääkseen Kaijan rahaa ja valvoi puoli yötä leikatessaan vanhoista valokuvista liikuttavan elokuvan.
Entä palkkioksi? Kuiva kiitos, voisit laittaa enemmän kreemiä, ja suihkugeeli, jonka hintalappu kertoi ostetun alesta lähisiwasta.
Ja Marja? Sannin apu oli itsestäänselvyys. Sanni, hae lapset päiväkodista, en ehdi kun on kynnet laitettava, auta opinnäytteen kanssa, sä kun olet järkevä, lainaa juhlamekko, mulla on firman bileet. Sanni auttoi. Tämä oli hänen käsityksensä perheestä: ihmisille annettu hyvä tulee joskus takaisin.
Puhelin pysyi hiljaa seuraavanakin päivänä. Ei viestiä, ei edes kuvaa WhatsAppiin vanhasta ruususta.
Viikko kului piinallisessa hiljaisuudessa. Sanni odotti, kiinnostuneena milloin häntä muistettaisiin. Seitsemän päivän kuluttua.
Näytölle ilmestyi Marja.
Hei synttärityttö! siskonpirteä ääni korvensi korvaa. Ei pienintäkään häpeää. Kuule, se olis nyt niin, että me lähdetään miehen kanssa Turkuun viikonlopuksi, irti arjesta. Voisitko ottaa Urhon meille hoitoon? Se tuntee sut, eikä jäisi kaipaamaan. Koira-hotellin hinnat on ihan järkyttävät.
Sanni jähmettyi keittiöön, käsi taikinassa.
Hei Marja, Sanni sanoi hitaasti. Eikö sulla ole muuta sanottavaa? Viime viikosta?
Mitä sitten viime viikolla oli? Marja ihmetteli aidosti. Ai, se sun synttärit? No voi Sanni, sori! Katosi ihan kokonaan päästä. Eihän sä nyt pahastu? Oikein mukavaa myöhäistä! Paljon kaikkea hyvää ynnä muuta. Entäs Urho? Voidaan tuoda perjantai-iltana.
Urho, valtava ja villi labradorinnoutaja, oli viimeksi pureskellut Sannin uudet saappaat ja repinyt tapetit.
En, sanoi Sanni tyynesti.
Mitä et? Marja ei ymmärtänyt.
En ota Urhoa.
Puhelimessa vallitsi painostava hiljaisuus. Tihentynyt.
Mitä sä hourit? Meidän matka peruuntuu, hotellit maksettu! Sä olet aina ottanut!
Aina ennen, en enää. Suunnitelmat on toiset tänä viikonloppuna. Vie koira hoitolaan.
Oletko sä tosissasi? Kaikki sen hemmetin kortin takia suutut? Nelikymppinen nainen ja itkee synttärionnitteluiden perään. Oikeasti Sanni, lapsellista! Mä soitan äidille ja kerron miten sä meitä kohtelet!
Soita pois, Sanni sanoi rauhallisesti ja lopetti puhelun.
Kädet hieman tärisivät, mutta rinnassa levisi uudenlainen helpotus. Hän oli ensimmäistä kertaa elämässään sanonut ei. Ja maailma ei kaatunut. Taikina kohosi kulhossa ihan rauhassa.
Illalla Jukka tuli kotiin vaivaantuneena. Äiti ja sisko olivat ilmeisesti olleet yhteyksissä.
Sanni, äiti soitti Marja itkee, matka peruuntuu. Otettaisko Urho kuitenkin? Eihän siinä meille ole vaivaa?
Sanni katsoi miestään pitkään.
Jukka, he unohtivat mun merkkipäivän. Eivät edes pyytäneet anteeksi. Marja muisti mut vasta, kun tarvitsi taas ilmaista hoitoa koiralle. Etkö näe, että tämä peli on yksisuuntaista?
On, Jukka huokaisi, romahtaen tuolille. Mutta he ovat perhettä…
Juuri siksi. Perheen kuuluisi kunnioittaa toisiaan. Nyt riittää. Tästä lähtien asiat muuttuvat.
Jukka oli hetken hiljaa, mutta he eivät ottaneet koiraa. Marja haki hotellin, ja Sanni oli seuraavat kaksi viikkoa perheen musta lammas. Hänestä puhuttiin selän takana, häntä kutsuttiin katkeraksi ja muistamattomaksi.
Mutta aika kulki, ja lähestyi Jukan suvun vuoden päätapaus Kaija-mamman seitsemänkymppiset.
Nyt Kaija, hallitseva ja näyttämisenhaluinen, halusi koko suvun yhteen omakotitalon isännöimälle mökille, jonka Jukka oli rakentanut vuosia. Aina ennen Kaija oli delegoinut kaksi viikkoa ennen juhlia Sannille ruokatilaukset ja ruuanlaiton Sanni suunnitteli, osti, valmisti ja palveli, kun anoppi ja Marja laittautuivat ja ottivat vastaan vieraat.
Puhelu tuli tammikuun puolivälissä.
Sannikka kulta, tervehdys! Mites siellä voidaan? Juhlat lähestyy, pitää alkaa valmistella. Tässä lista, otahan kynä käteen. Elikkä kolme purkkia kalahilloa, vain parasta laatua, lohta puol kiloa, kymmenen kiloa possun kassleria, salaatteja viittä sorttia
Sanni kuunteli Kaijan päättymätöntä monologia, sekoitti kahvia ja piti puhelinta korvalla. Ei kirjoittanut mitään ylös.
Kaija, keskeytti Sanni varovasti anoppinsa juuri, kun tämä listasi majoneesimerkkejä. Kuka nämä kaikki valmistaa?
No sinä tietenkin tai siis yhdessä, mutta minä vain ohjaan; jalat ei kestä seisomista, tiedäthän. Marja auttaa kattamisessa.
Valitan, mutta en pääse silloin, Sanni sanoi rauhallisesti. Mulla on menoja niille päiville. Tulen juhliin vieraana, kun ne alkavat.
Luuriin jäi sakea, jäätävä hiljaisuus.
Menot? Mikä voisi olla tärkeämpää miehesi äidin syntymäpäivää? Onko sulla kaikki kotona, Sanni? Kuka tekee ruuat, minäkö, vanha ja sairas? Vai Marjako, joka suojelee käsirasvaa?
Aina voi tilata pitopalvelun tai noutoruokaa nykyään saa kaiken valmiina pöytään. Eikä tarvitse tiskata.
Ravintolaruokaa?! Ootko katsonut niiden hintoja! Eläkkeellä ei juhlita! Ja kotitekoinen on aina parempaa. Kuule Sanni, nyt riittää. Sinua rangaistiin siitä koirasta, oltiin hiljaa, mutta juhla on pyhä asia. Odotan sinua mökille perjantaina ruokien kanssa. Lähetän listan Jukalle, kun sulla on niin kiire.
Kaija löi luurin korvaan.
Illalla Jukka tuli kotiin kalpeana.
Sanni, äiti vaatii, että me tuodaan 2000 eurolla ruokaa ja mennään perjantaina auttamaan. Mitä tehdään?
Sinä voit mennä, Sanni sanoi rauhallisesti, selaillen lehteä. Voit ostaa mitä äiti käskee. Minä en tule perjantaina. Enkä kokkaa. Kerroin tämän äidillesi jo.
Sanni, tästähän tulee katastrofi! Vieraat istuu tyhjän pöydän ääressä, äiti kiroaa mut maasta taivaisiin!
Jukka, Sanni katsoi miestä silmiin. Muistatko minun syntymäpäiväni? Oliko pöytä tyhjä? Ei, ruokaa riitti mutta paikat olivat tyhjät. Minä näin niin paljon vaivaa. Ja te unohditte. Nyt minä toimin samalla lailla. Tulen vieraaksi. En ole enää palvelija. Jos äitisi haluaa juhlat, hän voi palkata kokin tai pyytää tytärtään.
Jukka käveli hermostuneena, soitteli, supisi puhelimeen. Lopulta osti ruoat, muttei osannut kokata. Marja totesi puhelimessa: Minä en kynsiäni pilaa perunankuorimalla.
Tuli lauantai. Juhlapäivä.
Sanni nukkui pitkään, kävi saunassa, teki kasvonaamion. Hän laittoi ylleen tummansinisen mekon, kiharsi hiuksensa. Hän näytti upealta.
Jukka oli lähtenyt aamulla mökille yrittämään järjestelyjä. Hän soitti monta kertaa: Sanni, tule jo, täällä on kaaos äiti raivoaa, liha marinointamatta, salaatit pilkkomatta!
Tulen kello 14, kuten kutsussa lukee, vastasi Sanni ja laski puhelimen.
Hän tilasi taksin. Matkalla osti kukkakaupasta sievän, vaatimattoman krysanteemikimpun. Piipahdus lahjatavaraliikkeessä.
Taksi pysähtyi mökin pihalle, autot olivat jo siellä. Talosta kajahti riitely ja kattiloiden kolina.
Sanni astui sisään. Näky oli järisyttävä. Kaija, aamutakissa ja rullat päässä, hikoili keittiössä. Marja hienossa mekossa, essu päällä, yritti avata hernepurkkia ja näytti siltä, että itki kynsien puolesta. Jukka, nokinen ja tuskaillut, räpelsi grillin kanssa pihalla.
Suvun tädit ja sedät istuivat tyhjän pöydän ääressä, vain vesikannut ja pullot pöydällä, mulkoillen toisiaan.
Sieltähän se saapui! Kaija kähähti. Katso nyt itseäsi! Me ollaan täällä raatamassa ja sinä koreilet! Eikö yhtään hävetä?
Hyvää päivää, Kaija! Sanni vastasi iloisesti. Onnea syntymäpäivän johdosta! Terveitä vuosia!
Hän ojensi kimpun ja pienen lahjapaketin.
Mikäs tämä on? Kaija katsoi epäilevästi kimppua ja lahjaa. Ala siitä vaan keittiöön, perunat keittämättä ja leikkeet leikkaamatta! Vieraat odottaa!
Kaija, olen vieras, Sanni sanoi kuuluvasti. Tulin juhliin onnittelemaan, en kokkaamaan juhlamekossa. Kaksi viikkoa sitten sanoin en valmista mitään.
Sinä Kaija menetti puhekykynsä hetkeksi. Miten kehtaat julkisesti! Häpäiset minut!
Marja paiskasi hernepurkin pöytään.
Nyt riittää, Sanni! Mun kynsi katkesi! Uuni päälle ja keittiöön siitä! Me ei selvitä täällä!
Sehän on äitisi juhla, Marja, Sanni vastasi. Eikö ole loogista, että sinä autat? Minähän olen pelkästään miniä. Vieras, kuten sanotte, kun puhutaan perinnöstä. Kohdelkaa minua kuin vierasta.
Sanni siirtyi olohuoneeseen ja istahti vapaalle tuolille.
Tervehdys kaikille, hän nyökkäsi sukulaisille. Ulkona on hieno talvisää. Harmi vain, että ruoka viipyy. Mutta eiköhän päivänsankari yllätä vielä.
Samassa Jukka astui sisään, tuoksuen savulle.
Grilliliha paloi pohjaan, hän sanoi toivottomana. Unohduin puhelimeen, hiillos oli liian kuuma.
Tila täyttyi hiljaisuudella. Nälkäiset vieraat katsoivat keittiön suuntaan. Kaija vajosi tuolille, käsi sydämellä tällä kertaa ilman dramatiikkaa, vaan todellisen epäonnistumisen edessä.
Tämän kaiken aiheutit sinä! hän syytti Sannia. Sinä sabotoit juhlan! Et tullut auttamaan vaan häpäisemään minut! Otin sinut perheeseen ja tällä palkitset!
Kaija, Sanni nousi seisomaan. En halunnut häpäistä ketään. Teitte minusta toiminnon. Minä päätin palauttaa teille ihmisyyttä. Katsokaapa tuota lahjapakettia.
Kaija avasi tärisevin käsin pienen lahjan. Sisällä oli seinäkalenteri, kissoilla kuvioitu.
Mitä tämä on? Kaija kuiskasi.
Kalenteri, Sanni selitti. Olen ympyröinyt kaikki perheen syntymäpäivät punakynällä. Myös omani, ettet ensi kerralla unohda lähettää edes viestiä. Se on minun vastalahjani. Te annoitte minulle halvan suihkugeelin, minä teille kalenterin. Reilu peli.
Suvun setä Tuomas hörähti. Onpa oikein sanottu! Kehut Sannia kultaiseksi ja unohdat hänen merkkipäivänsä? Ei hyvä.
Hiljaa, Tuomas! Kaija ärähti.
Juhla oli mennyttä. Ruokana pari leikkelettä, säilykkeitä ja herneitä. Ei pääruokaa. Vieraat istuivat vakavina, siemailivat vodkaa ilman suupalaa, kuiskivat toisilleen.
Hetken päästä Sanni tilasi itselleen taksin.
Minä lähden nyt, hän sanoi Jukalle. Täällä ei ole juhlatunnelmaa.
Sanni, tämä oli kauheaa, Jukka kuiskasi, saattaen vaimoaan ovella. Äiti ei anna ikinä anteeksi.
Nyt tiedät, mikä on työni arvo, Sanni vastasi. Sitä ette aiemmin nähneet. Nyt kun jäitte ilman, ehkä joskus opitte kunnioittamaan. Tule kotiin kun olet saanut täällä järjestyksen tilaan meille pizzaa. Oikeaa pizzaa.
Sanni lähti.
Myllerrys Jukan perheessä jatkui vielä kuukauden. Kaijaa hävetti vieraiden edessä, ja häpeä muuttui vihaksi Sannia vastaan. Marja kiljui Sannin olevan itsekäs.
Mutta jotain muuttui. Jukka lakkasi puolustelemasta äitiään. Tuona nöyryyttävän juhlan iltana, kun hän näki äitinsä neuvottomana, eikä enää mahtavana matriarkkana, Jukan silmät avautuivat.
Hän huomasi eron: omassa kodissaan Sannin ansiosta oli lämmin, rauhallinen ja hyvää ruokaa, äidin luona taas hallitsi kaaos, tyytymättömyys ja loputon vaatimus ottaa enemmän.
Kuukausi juhlan jälkeen Jukka tuli kotiin ison ruusukimpun kanssa. Ei jonain erikoispäivänä, vaan keskiviikkona.
Nämä sulle, hän ojensi kukat. Ja muuten sanoin äidille, ette me tulla vappuna mökille perunamaata kaivamaan. Lähdetään lomalle kahdestaan. Varasin jo matkan.
Sanni nuuhkaisi ruusuja ja hymyili.
Entä perunat?
Ostetaan kaupasta, Jukka sanoi päättäväisesti. Ja sukulaisten hyväksyntää emme enää lunasta selkänahalla. Sanni, olit oikeassa. Kunnioitus on vastavuoroista.
Anoppi ja käly mököttivät yhä pitkään. Mutta seuraavalla merkkipäivällä naistenpäivänä Sanni sai Marjalta viestin: Hyvää päivää, Sanni! Iloista kevättä! ja perään tulppaaniemojin.
Pieni voitto. Sanni ei ollut Marjan paras ystävä, eikä Kaijasta tullut yllättäen lämminsydämistä. Mutta he tajusivat: Sanni ei ollut enää heidän juoksupoikansa. Palvelu oli suljettu. Oven avain löytyi nyt ainoastaan keskinäisestä kunnioituksesta ja muistista niille tärkeille merkkipäiville.
Ja se kissakalenteri, Jukan kertoman mukaan, on Kaijan seinällä paraatipaikalla. Sannin syntymäpäivä ympyröity punaisella. Kaiken varalta.
