Salaisuus
Kauan sitten eräässä suomalaisessa kylässä, joka muistutti enemmän pientä maalaiskuntaa kuin kaupunkia, eleli tyttö nimeltä Salli Laaksonen. Eräänä päivänä Sallin äiti, joka uskoi kaikenlaisiin uskomuksiin ja kansanperinteisiin, otti tyttärensä mukaansa paikallisen noidan, Marja-Tertun, luo.
Marja-Terttu levitteli korttejaan vanhan tupapöytänsä äärellä ja lausui:
Hyvän ja onnellisen elämän sinun Sallillasi näen. Kaikki kyllä järjestyy, mutta miestä hänen rinnallaan en näe.
Silloin Salli oli noin kymmenvuotias. Vanhan naisen arvoituksellinen lausahdus jäi lähtemättömästi hänen mieleensä, vaikka hän ei sitä silloin täysin ymmärtänytkään.
Vuodet kuluivat. Sallista kasvoi vahva ja kaunis nainen. Kylän pojat olivat aivan äimän käkenä hänen vuokseen. Mutta Salli ei asettunut kenenkään rinnalle lopullisesti. Hän seurusteli milloin kenenkin kanssa, mutta ei kiintynyt kehenkään vakavasti.
Koulun jälkeen Salli ei lähtenyt opiskelemaan minnekään, vaikka kirjoittikin hyvin. Hän jäi töihin kylän meijerille. Juttuna kiersi, että hänellä oli suhde johonkin esimieheen, mutta kukaan ei koskaan nähnyt heitä yhdessä.
Työtoverinaiset varoittelivat uusille tulokkaille:
Älä nyt jää meijeriin roikkumaan, huomaat vielä että elämä valuu ohi. Lähde kaupunkiin sunlaisella tytöllä olisi siellä ottajia jonoksi asti!
Salli kuunteli, hymyili eikä koskaan vastannut mitään.
Eräänä keväänä kylässä kiiri uutinen: Salli on raskaana!
Alkoi villejä arvailuja kuka ehtikään ensimmäisenä “ilostuttaa” kylän kauneimman neidon? Arvauksia esitettiin mutta totuutta ei kukaan saanut tietää.
Sallin äiti suuttui:
Siinä se nyt on! Häpäisit meidät. Nyt pärjäät itse. Älä minun apuani oleta saavasi, elä niin kuin parhaaksi näet. Ja vielä: mietipä, missä aiot asua et enää täällä. Annan kuukauden aikaa.
Selvä, äiti Salli sanoi rauhallisesti. Minä lähden. Mutta älä itse tule myöhemmin minua perään huutamaan.
Parin viikon päästä Salli hankki kylältä pienen mökin kaikkine tarpeineen. Naapurit pitivät tätä onnenpotkuna: mökin omistajan lapset olivat vieneet äitinsä kaupunkiin ja myyneet talon pilkkahintaan. Kukaan ei saanut tietää, missä Salli keräsi rahat edes tuohon pieneen mökkiin.
Sen jälkeen tapahtui kummia. Mökki laitettiin hetkessä uuteen uskoon ja siitä tuli suorastaan nykyaikaisen näköinen. Pihalle nousi uusi aita ja oma kaivo kaivettiin viereen. Jotkut oudot miehet kävivät tekemässä kaiken nopeasti.
Pian nähtiin, kuinka Sallin pihaan toimitettiin kodinkoneita ja vähän kalusteita. Salli itse kulki kylillä hyväntuulisena, hymyili ystävällisesti kaikille eikä hänestä välittynyt lainkaan yksin jääneen surullisuutta.
Syksyllä hänelle syntyi poika, joka sai nimen Aapo. Pihan polkua koristi tuore vaaleansininen lastenvaunu. Salli toipui lapsen syntymästä nopeasti. Hän jopa kaunistui entisestään: aina siisti ja hyvin pukeutunut, Salli asteli kylänraitilla pää pystyssä ja näytti varsin tyytyväiseltä.
Kotona hän teki kovasti töitä: pieni lapsi, kasvimaa, uunin lämmitys, kaupassa käynti ja jatkuva pyykki. Mutta nuori äiti ei valittanut. Hän oli oppinut työn teon jo pikkutyttönä ja selvisi kaikesta omin voimin. Hän ei koskaan pyytänyt apua tai valittanut kenellekään.
Naapurit huomasivat, kuinka ahkera ja lämminsydäminen Salli oli, ja pian tytöt ystävystyivät hänen kanssaan. He olivat joskus Aapoa vahtimassa, kun Sallin piti päästä asioille. Miksei olisi autettu, kun ihminen oli mukava?
Välillä joku miehistä kävi laittamassa penkit kasvimaalle, muut kantoivat vettä tai auttoivat muuten pikkuasioissa. Useimmiten Salli kuitenkin suoriutui kaikesta itse.
Kun Aapo oli noin kaksivuotias, juoksi yksi naapureista toisen luo silmät selällään:
Näitkö?
Mitä?
Salli on taas raskaana!
Höpö höpö, kuvittelet vain!
En kuvittele. Käy itse katsomassa!
Koko kylä alkoi taas supista. Ketähän nyt voisi olla isä? Mitään arveluja ei kukaan uskaltanut esittää, kaikkihan tiesivät, ettei Sallia oltu nähty minkään miehen kanssa.
Salli ei välittänyt juoruista. Hän vain jatkoi elämäänsä. Talossa nousi uusi ulkosauna, kaasulämmitys vedettiin pihaan asti, ja kasvimaalle ilmestyi muovinen kasvihuone oikein kunnollinen, ei ollut mikään halpa investointi.
Herää kysymys mistä yksinäinen nainen saa tämmöiset varat? kylällä supistiin. Pakko olla joku vaikutusvaltainen mies kattelemassa Sallia. Mutta siitä, mistä Salli kaiken sai, ei koskaan otettu selvää.
Muutaman kuukauden kuluttua sininen lastenvaunu ilmestyi uudestaan pihalle. Aapo sai pian pikkuveljen, jonka nimeksi tuli Eero.
Ja taas kaksi vuotta, niin perhe kasvoi kolmannella pojalla, jonka nimeksi annettiin Mikko.
Kolme poikaa Salli maailmaan toi, eikä kukaan tiennyt, kuka heidän isänsä oli.
Osa kyläläisistä naureskeli, joku piti Salliä laisinkaan tärähtäneenä, mutta toisaalta moni ihaili hänen rohkeuttaan pojat olivat terveitä ja hyväkuntoisia, ja Salli itse teki tauotta töitä, ei juopotellut, vaan kasvatti lapsensa kunnolla.
Jotkut osoittelivat ja haukkuivat rumasti, asettaen Sallin “varoitukseksi” omille tyttärilleen.
Sallin oma äiti ei ymmärtänyt eikä ottanut yhteyttä, häpesi lastaan, eikä halunnut nähdä lapsenlapsiaan.
Salli jatkoi kuitenkin kulkuaan pää pystyssä, piittaamatta muiden mielipiteistä.
Aika kului. Eräänä päivänä Sallin mökin pihaan kaartoi komea auto. Autosta nousi meijerin johtaja, Jari Heikkilä, ja toi mukanaan suuren, koristeellisen kukkakimpun. Jari astui taloon, ja heti naapurit ja lähes koko kylä kokoontui katsomaan.
Mitähän täällä tapahtuu? Miksi arvostettu Jari Heikkilä vierailee Sallilla keskellä kirkasta päivää ja vielä kukkien kera?
Kaikki tiesivät, että vuosi sitten Jari oli haudannut vaimonsa, joka oli pitkään ollut vuoteenomana. Jari oli hoitanut puolisoaan itse viimeiseen asti, apuna välillä hoitaja, mutta koskaan ei jättänyt naistaan yksin.
Kun Salli saattoi vierastaan ulos, paikalla oli jo kylänpuolikas uteliaana. Jari veti Sallin kainaloon, suuteli häntä lempeästi kaikkien nähden ja sanoi kovalla äänellä:
Salli on suostunut vaimokseni. Me ja pojat kutsumme teidät kaikki häihin.
Koko kylä hiljeni hetkeksi. Kaikki tuijottivat onnea loistavaa paria, eivätkä voineet uskoa silmiään. Vasta silloin monelle valkeni, miksi Sallin pojat olivat niin Jarin näköisiä…
Iloiset onnittelut raikuivat joka taholta.
Upeiden häiden jälkeen Jari muutti Sallin ja lapset omaan kotiinsa. Koko kylä auttoi tavaroiden kantamisessa.
Ja jo seuraavana vuonna Sallin ja Jarin perheeseen syntyi kauan kaivattu pieni tytär
Sellaisia olivat ne ajat. Kuka enää arvaa, mikä noitiaan oli totta?
