Tyhmyyttään itsenäisyyttä leikkivät lapset jäivät veloissa ja ilman asuntoa.
Kun meidän lapsemme päättivät mennä naimisiin, me molempien perheiden vanhemmat mietimme, että nyt on hyvä aika vähän auttaa alkutaipaleella. Meillä oli muutama euro sukanvarressa, samoin appivanhemmilla. Laitettiin kolikot kasaan, ja kas niillä olisi saanut pienen kerrostalokämpän vaikka Itä-Helsingistä. Oltiin jo ihan valmiina maksamaan koko homma pois, mutta mitä vielä nuoripari ilmoitti juhlavasti, että hehän ovat itsenäisiä ja kyllä he ihan itse tämän hoitavat.
Jonkin ajan päästä kuuluu viesti, että asunto on hommattu, mutta eihän se mikään tavan yksiö ollut, vaan kolmen huoneen lukaali. Ja miten rahoitus hoidettiin? No tietenkin otettiin pankkilaina, kuten suomalainen konsanaan eihän tässä nyt sentään äidin ja isän kukkaroa tarvita. Kuka maksaa lainalyhennykset? No tietysti me, emmehän me mikään heikko sukupolvi olla!
Seuraavaksi suunnitelmiin tuli auto. Asunto on kuulemma reippaasti kaukana töistä ja VR:n junat myöhästyvät kuitenkin aina. Lainattiin taas lisää, tällä kertaa suoraan autokauppiaan tiskiltä, ja ostettiin upouusi pirssi, vaikka yritimme ehdottaa, että onhan niitä käytettyjäkin. Saimme vain hymyn ja vakuutuksen omavaraisuudesta ja siitä, että kyllä nuoret tietävät nämä hommat paremmin.
Sitten tuli vauvakuume, ja tietenkin oli pakko synnyttää ulkomailla, että lapsi saisi toisen kansalaisuuden. Taas uusi laina, tällä kertaa synnytysmatkalle, ettei nyt vain satu mitään, kun pitää ulkomaalainen lääkäri saada mukaan. Lapsi syntyi, onneksi hyvin, ja seuraavaksi tarvittiin velkarahalla lastensängystä tapetteihin. Ne hoidetaan itse, ollaan omillamme!
Mutta eihän elämä tietenkään mene niin kuin Strömsössä. Vävy sai lähteä firmasta yt-neuvottelujen jälkeen, tytär äitiyslomalla. Rahaa ei tule mistään. Miten ihmeessä nuo kaikki lainat maksetaan? Eipä auttanut muu kuin kysyä, voiko meidän mökin Siuntiossa pistää lihoiksi. Emme olisi halunneet, mutta pakko siinä oli, ettei ihan ulosottoon jouduta. Nekään rahat eivät ihan riittäneet.
Taas meni ensin lähti asunto, myöhemmin auto. Nyt nuoripari majailee appivanhempien nurkissa ja huokaa, että eihän meillä ole enää mitään omaa. Syyttäkööt itseään eivät kuunnelleet vanhempien neuvoja. Lainojen kanssa tulee jatkossakin elämään, vielä vuosikausia. Vain murheita ja kyyneliä suomalaisen perinnepöydän täydeltä.
