YHDEN NAISEN MIES
Vaimon hautajaispäivänä Eero ei vuodattanut kyyneltäkään.
“Kato ny, mähän sanoin, ei se koskaan rakastanut Linneaa”, kuiskaa naapurin Hilkka ystävälleen Marjukalle.
“Shh, mikä väli sillä nyt enää. Lapsetkin jäivät nyt orvoiksi tuollaisen isän kanssa.”
“Kyllä sä näät, Eero menee vielä Anneliin naimisiin”, vakuuttaa Hilkka.
“Anneliko? Mitä sillä muka on Eerolle? Glorianhan kanssa niillä oli se nuoruuden rakkaus. Vai oot jo unohtanut, kuinka ne heinäladolla huolehti toisiaan? Anneli ei Eeron kanssa jaksa alkaa, sillä on jo oma perhe, ja tuskin enää edes ajattelee koko miestä.”
“Mistäs niin tiedät?”
“Tietenkin tiedän. Annelilla on Jussi, joka on kunnan eturivin miehiä. Mitä se Eerolla tekisi ja sen lapsikatraalla. Anneli on järkevä nainen. Mutta Glorialla on huolta oman Timonsa kanssa. Siinä vasta pyörii vanha rakkaus taas”, väittää Marjukka.
Linnean hautajaiset saadaan päätökseen. Lapset puristavat toisiaan käsistä lujasti.
Otolla ja Paulalla on juuri täyttänyt kahdeksan vuotta. Linnea meni Eeron kanssa naimisiin rakkaudesta mutta rakastiko Eero koskaan Linneaa, sitä ei tiennyt Linnea itse eikä kyläläiset.
Puhuttiin, että Linnea tuli raskaaksi, joten Eero oli kuin pakotettu naimisiin. Klara syntyi keskosena, ei elänyt kauan, eikä Eerolla ja Linnealla pitkään aikaan ollut lapsia. Eero oli aina vakava, hiljainen. Kyläläiset kutsuivat häntä Kesoksi. Sellainen lempinimi hänelle annettiin. Olipa mies niukkasanainen, eikä hellyyttä nähty juuri koskaan. Kuka olisi tiennyt sitä paremmin kuin Linnea.
Mutta silti Jumala armahti häntä. Kuinka paljon tuo nainen olikaan rukoillut sen tietää vain hän ja Taivaan Isä. Ja niin Linnealle siunattiin kaksoset.
Paula ja Otto. Otto tuli luonteeltaan äitiinsä; lämmin ja sydämellinen, Paula taas isänsä perikuva, hiljainen kuin jäätynyt järvi. Sanoja ei tytöstä irronnut. Sulkeutuu omaan maailmaansa, eikä kukaan tiedä, mitä hänen mielensä kätkee. Isän kanssa Paula oli läheisempi, kun luonteetkin muistuttivat toisiaan.
Jos Eero höyläsi verstaassa lankkua, Paula pyöri ympärillä ja seurasi, isänsä antamassa elämänoppeja. Otto taas oli aina äitinsä kanssa: harjasi lattiaa, kantoi pieniä vesiämpäreitä. Linnea rakasti molempia, mutta Paulaa hän ei osannut ymmärtää. Oton kanssa side oli syvä, verta ja vettä.
Kuollessaan Linnea sanoi Otolle:
“Poika, minä lähden pian. Sinä jäät nyt vanhimmaksi. Älä koskaan anna siskollesi pahaa, puolusta häntä aina. Olet poika, sinä suojelet häntä. Hän on tyttö, heikompi, tarvitsee tukeasi ja apuasi.”
“Entä isä?” kysyi Otto.
“Mitä?” Linnea ei ensin ymmärtänyt.
“Suojeleeko isä meitä?”
“En tiedä, poika. Sen näyttää elämä.”
“Älä sitten kuole, äiti, miten me selvitään?” nyyhkytti Otto.
“Voi poikani, jos se minusta olisi kiinni”, sanoi Linnea hiljaa.
Aamulla Linnea oli poissa.
Eero istuu vaimonsa vieressä ja pitää tätä kädestä. Sanaton, itkemätön mies, kyyristyneenä, kadonneena ja harmaana. Siinä kaikki.
Elämä alkaa asettua taas uomiinsa. Paula ottaa emännän roolin talossa. Yrittää laittaa ruokaa ja siivota, mutta on vielä pieni. Eeron sisko Sanni käy talossa auttamassa ja opettaa Paulalle talouden töitä.
“Sanni-täti”, kysyy Paula kerran, “menee isä nyt naimisiin?”
“En tiedä tyttönen en tiedä, mitä miehesi päässä liikkuu. Eikä hän minulle mitään kerro.”
Sannilla on omat lapset ja mies, Jari. Heidän perheensä on onnellinen ja lämmin.
“Jos jotain sattuu, otatko meidät luoksesi?” jatkaa Paula.
“Älä nyt turhia mieti, isä pitää teistä kyllä huolen.”
Kylällä kiertävät huhut: Eeron ja Glorian vanha rakkaus liekehtii taas.
“Mikä siinä Gloriassa on, kun se taas sekoili Eeron kanssa oma perhekin unohtuu”, supattelee Hilkka kaupalla.
“Tyhmä kun on koko nainen”, tuumaa toiset.
“Nyt tytöt, lakatkaa juorut”, komentaa Osuusliikkeen puheenjohtaja Martti Lehtonen.
“Juoruamaan vaan, mutta ette oikeasti tunne omia kyläisiä”, hän sanoo napakasti Eeron puolesta.
Kyllähän Gloria ja Eero joskus nuorina palavasti rakastivat, melkein kuin romaanissa. Sitten Eero lähetettiin toisen maakunnan kylään kevättöihin auttamaan pois koko paikkakunnalta. Hän oli poissa pari kuukautta, ja sillä aikaa Gloria alkoi seurustella Timon kanssa.
Kun Eero palasi ja sai kuulla, miten asiat olivat, löi Timoa turpaan niin kuin tapa vaatii. Glorian kanssa välit katkesivat siihen.
Gloria meni lopulta naimisiin Timon kanssa. Timo oli villi naisissa viihtyvä ja viinalla herkutteleva, kun taas Eero pysyi raittiina ja teki työnsä tunnollisesti, vaikkakin oli mykkä kuin kanto.
Jälkikäteen huomattiin kylällä, että Eero alkoi katsella Linneaa. Linnea alkoi kukoistaa kuin sininen lemmikki keväällä, ja kyläläiset ihmettelivät.
“Kaikkea se rakkaus teettää”, sanottiin.
Linnea oli aina rakastanut Eeroa, mutta ei koskaan uskaltanut toivoa liikoja, kun Gloria oli kuvioissa.
Niinpä kävi kuin kävi: alkoivat kävellä yhdessä, ja pian menivät naimisiin. Avioliitto solmittiin kylätalolla vaatimattomasti. Eeron suvusta vain Sanni oli paikalla, Linnealla puolestaan vanha äiti, joka oli saanut Linnean vasta myöhään. Kylällä tiedettiin, keneltä Linnea oli, mutta siitä vaiettiin.
Kyläläiset säälivät Linneaa erityisesti silloin kun tämä meni Eeron kanssa naimisiin. “Kyllä se Linnea tuon miehen kanssa saa kärsiä”, huokaili Marketta, “kun ei niissä ole rakkautta.” Mutta miten vähän ihmiset välillisiä tunteita näkevät.
Eero pysyi kuitenkin vaimolleen uskollisena. Kaikki kyläläiset uskoivat siihen. Mitä mahtaa kylässä salailla kaikki tulee ilmi.
Linnean kanssa Eero vietti viisitoista vuotta ilman ainuttakaan isompaa riitaa. Väki rauhoittui, kunnes Linnea sairastui viime talvena vakavasti. Kun selvisi, että tauti oli jalkaa vievä ja parantumaton, oli kaikki toivo jo menetetty.
Eräänä päivänä Eero kävelee töiden jälkeen kotiin.
“Eerokulta, poikkean tunniksi, leivotin lapsille pullia”, hymyilee Gloria, ja ojentaa vadin täynnä tuoretta leivonnaista.
“Ei kiitos, Sanni leipoi eilen pullat meille.”
“Minäkin vein sydämellä…”
“Siskonikin toi sydämellä.”
“Tule illalla vanhalle myllylle, kun hämärtyy”, ehdottaa Gloria.
“Ja miksipä?”
“Et varmaan muista sitä, mitä meidän välillä oli”, Gloria ihmettelee.
“Kaikki se on kasvettu yli. Rakastan lapsiani. Rakastan Linneaa, vaikka en enää saa häntä takaisin”, Eero sanoo.
“Mutta rakkaus ei kuole”, takertuu Gloria.
“Et koskaan rakastanut Linneaa. Siksi menit hänen kanssaan naimisiin, minua kiusallasi.”
“Lähde kotiin, Gloria”, Eero sanoo hiljaa.
Hän nopeuttaa askeliaan, eikä katso taakseen. Lapset odottavat kotona.
Gloria jää seisomaan yksin kylätielle.
Vuosia kuluu. Lapset kasvavat. Sanni-täti vierailee edelleen, mutta tietää varmasti, ettei Eero koskaan rakasta ketään muuta.
“Paula, olen kuullut että seurustelet Laurin kanssa”, Sanni sanoo tullessaan.
“Niin. No, entä sitten?” Paula, nyt nuori nainen, vastaa.
“Aivan vain kysyin. Ole tarkkana sen kanssa.”
“Miksi muka?”
“Kyllä sinä tiedät, aika aikuinenkin jo”, Sanni varoittaa.
“Sanni-täti, minä rakastan Lauria, ihan koko elämäksi.”
“Niin sinä luulet.”
“En minä luule, minä tiedän.”
“Saattaahan olla, mutta entä Lauri?”
“Jos Lauri pettää minut joskus, en enää koskaan rakasta.”
“Sen minäkin uskon”, Sanni sanoo hiljaa.
Illalla Otto ja Paula odottavat isää kotiin.
“Isä viipyy”, huomaa Otto.
“Tänäänhän on perjantai.”
“No?”
“No, silloin hän käy äidin haudalla. Keskiviikkoisin, perjantaisin ja viikonloppuisin käy aina.”
“Mistä tiedät sen?” ihmettelee Otto, kulmat koholla.
“Olet pöljä, Otto, jos et tunne omaa isääsi.”
He hiipivät hiljaa hautausmaalle, polkuja pitkin, Paula johtaa salaista reittiä.
“Tuolla”, Paula osoittaa ja siellä näkyy isän kumara hahmo.
Otto kuuntelee. Kuulee, että isä puhuu hiljaa jollekin.
“Niin Linnea, tässä nämä asiat nyt on. Paula menee pian naimisiin, olen säästänyt myötäjäiset, Sanni on auttanut. Osataan me elää, hiljaa mennen. Anna anteeksi, Linneani, etten osannut eläessä sanoa kauniita sanoja. Sydämessäni sanoin ne kaikki. En minä sanoilla puhu, vaan sydämellä”, Eero kuiskaa käheästi ja astelee pois hautausmaata kohti.
Paula katsoo Ottoon. Veljen silmiin on pysähtynyt kyynel.
