Tapasin mieheni Oulun yliopistossa. Olimme molemmat 20-vuotiaita opiskelijoita silloin.
Huomasin tulevan mieheni heti hän erottui joukosta voimansa, älykkyytensä ja ennen kaikkea ystävällisyytensä ansiosta. Aluksi olimme vain ystäviä, mutta pian tajusin, että tunsin häntä kohtaan paljon syvempiä tunteita.
Muutaman kuukauden kuluttua aloimme seurustella. Muistan tuon ajan edelleen lämmöllä, ja uskon, että opiskeluvuosieni hetket olivat elämäni kauneimpia.
Vuoden päästä Markku kosi minua, ja menimme naimisiin. Rahamme eivät riittäneet isoihin juhliin, joten vietimme häitä pienessä piirissä läheisten kesken.
Toisena avioliittovuonna Markku oli jo töissä. Aluksi asuimme opiskelija-asunnossa, ja oma koti oli meille vasta kaukainen haave. Olimme kuitenkin varmoja, että saamme sen ennen pitkää. Lopulta, kun mummoni kuoli, perin 100 000 euroa, ja Markkukin oli saanut säästettyä jonkin verran. Tämä riitti käsirahaksi kahden huoneen asuntoon, sillä haaveilimme perheenlisäyksestä tulevaisuudessa.
Olimme naimisissa kymmenen vuotta, vaikka emme saaneet lapsia. Parin vuoden takainen käännekohta koetteli meitä: Markulla tuli vaikeuksia töissä, kun hänen työnantajayrityksensä joutui taloudelliseen ahdinkoon. Markkua, joka toimi pääkirjanpitäjänä, syytettiin sekä veloista että taloudenpidon laiminlyönnistä. Pitkän oikeudenkäynnin jälkeen Markku tuomittiin vääryydellä neljäksi vuodeksi vankilaan.
Toivoin hänelle vain parasta
Taistelimme yhdessä pitkään, kuljimme lakimiesten pakeilla, mutta mikään ei auttanut. Paperit oli tehty niin, että Markku saatiin näyttämään syylliseltä, vaikka hän oli vain noudattanut esimiehensä ohjeita.
Kausi oli raskas ja yritin parhaani mukaan tukea miestäni, mutta lopulta huomasin itsekin kaipaavani apua.
Eräänä iltapäivänä anoppini tuli asuntoomme. Hän sanoi suoraan, etten saisi enää asua siellä. Hän syytti minua Markun kohtalosta ja sanoi, että asunto oli hänen poikansa rahoilla ostettu, eikä minulla olisi siihen mitään oikeutta. En tiennyt mitä sanoa, niin yllättynyt olin hänen julmuudestaan.
Kävi ilmi, että ennen oikeusjuttua Markku oli antanut äidilleen valtakirjan, jonka avulla tämä oli järjestänyt tiliotteet niin, että asuntolainan maksut näkyivät menneen Markun tililtä. Tämän perusteella anoppi väittää, että minulla ei ole osuutta asunnon hankintaan.
Olen ristiriitaisissa tunnelmissa enkä tiedä miten jatkaa
Kun elämä yllättää ikävällä tavalla, ihminen oppii, ketkä todella seisovat rinnallasi ja ketkä eivät. Vaikeimmatkin ajat opettavat, ettei vääryyttä tarvitse hyväksyä ja että oma arvokkuus on tärkeintä säilyttää vaikka kaikki muu ympärillä olisi epävarmaa.
