Ero naapurin takia
No kuule, selitä nyt mulle: miksi kaikista maailman naisista sinä valitsit just hänet? Suoraan multa ja suoraan hänen luokseen, miksi?
Maarit mietti tätä niin monelta kantilta kuin vain voi. Eikä auttanut, vaikka Eero olisi sanonut jotain tyyliin Se on iloinen, itsenäinen, ei niin tiukka, ei sellainen tiukkis kuin sinä.
Voi Maarit sentään! Miten näin pääsi käymään? Teillähän meni niin hyvin huokailivat niin äiti, sisko kuin kaikki ystävät, kun kuulivat tulevasta erosta.
No olihan meillä hyvä, Maarit myönsi. Mutta nyt ei enää.
Maarit, mieti nyt vielä kolmeenkymmeneen kertaan ennen kuin jätät tuollaisen miehen. Sehän tienaa hyvin, rakastaa lapsia ja haluais pysyä sun kanssa yhdessäkin
Tämän jälkeen Maarit laittoi kaikki, jotka sitä latelivat, pysyvään estoon somessa, whatsappissa ja tietenkin oikeassa elämässä.
Esimerkiksi työkaveri, jonka kanssa oli ennen juteltu vaikka mistä, sai nykyään vastaan ainoastaan nyökkäyksen ja hyvin hillityn tervehdyksen.
Ja kun tämä yritti jatkaa entisiä juttuja, Maarit antoi kuulua perinpohjaiset kiitokset niin ei-toivotuista neuvoista kuin suoranaisesta painostuksesta palata puolison luo, joka oli pettänyt.
Niin, pettänyt! Maarit ei vieläkään saanut päähänsä mahtumaan koko tilannetta.
Kaikki sujui kuitenkin ihan hyvin! Kaksikymmentä vuotta yhdessä, jo opiskelijoista alkaen ihan kaikenlaista niin monta kiloa suolaa oli syöty yhdessä, ettei kukaan voinut uskoa muuta.
Oli köyhyyttä, työttömyyttä, sairauksia sekä omia että lasten.
Lapsetkin: yksi poika ja yksi tyttö, niin sanotusti täydellinen paketti. Kotona oli siistiä, ruoka valmiina, Maaritin pää ei koskaan särkenyt, jos tiedät mitä tarkoitan.
Hän piti itsestään huolta, ei kohdellut miestään kuin automaattina, ehti miehensäkin huomioida lastenkin jälkeen…
Mitä muuta se Eero oikein muka vielä halusi, että tartti lähteä kävelemään vieraisiin?
Ja kenen luo! Vielä jotenkin olisi pystynyt sulattamaan, jos olisi hairahtunut nuoreen sen tavallaan ymmärtäisi. Mutta Eeron sydän, tai ehkä muut kehonosat, veivät maailmasta juuri naapurin Kirsin luo eronnut nainen lapsen kanssa saman pihan varrelta.
Selitä nyt rohkeasti, mitä sä siinä Kirsissä näet mitä mulla ei ole?
Maarit vuoroin nauroi, vuoroin itki, kun petos paljastui eikä Eero voinut muuta kuin yrittää selittää tekemisiään (ja selityksiä jäi kyllä uupumaan).
Ihan oikeasti, miksi just hän? Minusta siihen, miksi just siihen naapuriin?
Kaikessa Karelia hävisi Maaritille. Ja vaikka Eero olisi sanonut, että Kirsi on jotenkin rennompi, eikä tylsimys kuten Maarit no, olisi se ollut jotain konkreettista.
Mutta ei! Ei osannut, ei kyennyt selittämään.
Ei ollut edes mitään känni-eksymistä, oli ihan selvinpäin mennyt sinne naapuriin.
Kaikki, mitä hän sai soperrettua, oli jotain En tiedä, se vain tapahtui, ja palautua takaisin perheeseen marttyyrina, oli valmiina rukoilemaan pääsyä takaisin.
Karille, Eeron nykyiselle, ei eron jälkeen tullut mieleenkään, että Eero ihan oikeasti lähtisi Maaritin luota ja muuttaisi hänen luokseen.
Mies luuli voivansa, kuin mikään ei olisi tapahtunut, palata kotiin, sujahtaa Maaritin viereen peiton alle, ja todeta, ettei Kirsiä ole olemassakaan.
Ehkä niin olisikin käynyt, ellei Kirsi olisi tullut raskaaksi heidän sekoilunsa seurauksena ja päättänyt, että uusi lapsi (ja vanha samalla) tarvitsee isää ja että nyt Eero tästä talutetaan maistraattiin keinolla millä hyvänsä.
Niinpä saapuikin myrskyn lailla Maaritin ovelle.
Maarit ei ensin uskonut sanaakaan. No, kaksikymmentä vuotta miehen kanssa ja luulet tuntevasi jokaisen salaisuuden.
Mutta Kirsi tiesi kyllä, missä on luomi ja millainen arpi selässä sellaisia yksityiskohtia ei keksi näkemättä ihan läheltä.
Eli kyllä, pettämisyyttä löytyi. Eeron oli pakko tunnustaa ja alkaa maanitella anteeksiantoa.
Yllättäen osa tututkin nousivat Eeron puolelle! Eikä pelkästään yhteiset tutut; siellä oli työkavereita, kavereita, jotka ennen pitivät Maaritia lähempänä ja pitivät Eeroa kuin ilmaa, jopa sukulaisia kauempaa.
Kaikki tuntuivat sanovan kuin yhdestä suusta, että Maaritin kuuluu antaa anteeksi, jatkaa elämää, ummistaa silmät: että tällaista ei olisi koskaan edes tapahtunut. Tätä Maarit ei voinut käsittää.
Anoppi taivutteli ymmärtämään, kuinka Maaritilla olisi vaikeaa yksin, että Eero kärsii jo teostaan ja tarvitsee tukea. Vieläpä yritti lastenkin kautta vaikuttaa, että moittivat äitiä, etteivät vanhemmat saa erota. Inhottavaa, mutta syy oli selvä: äidin tahto helpottaa lapsensa oloja, tavalla tai toisella.
Mutta miksi kaikkien muiden piti yrittää tunkea nokka perheeseen ja Maaritin päätöksiin? Oliko se tämä suomalainen kaikki samassa veneessä -mentaliteetti, että koska minullakin meni huonosti, niin mene sinullakin?
Tai jotain muuta? Maarit ei tiennyt. Mutta selväksi oli tullut, että hän ei aio sellaista enää sietää.
Hän oli oman isänsä tytär, vaikka tämä oli jo edesmennyt. Isältä oli tarttunut yksi ohje, joka on pelastanut Maaritin elämässä monta kertaa. Tai no, ehkä enemmänkin asenne kuin ohje.
Kuule Maarit, jos joku syyttää sua itsekyydeksi, vaatii että kaikkeen pitäisi joustaa, antaa, jakaa tai kestää ihan vain koska niin kuuluu älä usko! Yleensä silloin sua vaan käytetään hyväksi. Toisten ongelmat ei ole sun velvollisuus ratkoa.
Tätä ohjetta Maarit painoi mieleensä, ja elämä on opettanut, että juuri tuollaisessa tilanteessa alkaa syyllistäminen ja muu manipulointi.
Kukaan ei saanut häntä enää käyttää. Eivätkä lapsetkaan, kuten Maarit huomasi. Kun Maarit jätti eropaperit, anoppi soitti ja vaati: pyydä lapset eston poisoton ja jatkamaan yhteydenpitoa!
Ei jaksa kuunnella, totesi tyttäreni Kaisa illallisella.
Poika Veikko oli tyttöystävänsä luona, joten Kaisa joutui puhumaan kummankinkin puolesta.
Joka kerta vain puhetta siitä, että meidän tehtävänä olisi saada perheen yhdistyminen aikaan, että teidän olisi muka pakko olla vielä yhdessä ja sun pitäisi vaan antaa olla.
Sanoin kerran, sanoin toisen, mutta eihän se kuule hokee samaa levyä.
Niin mä laitoin esteen, kunnes alkaa käyttäytyä niin kuin normaali mummo.
Kiitos. Tiedän, ettei tää sullekaan ole helppo hetki. Ja arvostan, että et mene mukaan tuohon peliin etkä laula samaa virttä.
Äiti, enhän mä nyt ihan tyhmä ole, Kaisa huokaisi. Kyllä mä tajuan, mitä isä teki. Jos te olisitte riidelleet matkakohteista tai verhoista, sitä voisi ehkä fiksata ja korjata.
Mutta pettämistä ei järkevät ihmiset hyväksy. Ja isä tiesi sen, silti silti teki näin. Rakastan kyllä, hän on mun isä, mutta miten se voi edes kuvitella muuta? Ja mitä mummo vieläkin yrittää?
Näihin kysymyksiin Maaritilla ei ollut vastauksia. Kuukautta aiemmin hän olisi vielä kuvitellut osaavansa ratkaista kaiken, mitä tytär kysyy.
Mutta miten vastaat, kun et itsekään tiedä? Kun et vain pysty käsittämään, miksi ihminen, joka oli kaksikymmentä vuotta hyvä puoliso ja isä, tekee näin
Kaikenlaista on ollut, mutta juuri tuollaista sekoilua ei koskaan. Olisiko tämä nyt sitä keski-iän kriisiä, villitys vanhoilla päivillä, vai mitä?
Kävi ilmi, että Eerolla oli yhä monta pirua kylkiluissa ehkä päässä, ehkä perseessä, ehkä jossain lempinimessä.
Ja hän päätti päästää kaikki irti vanhan perheensä päälle, oikein näyttävästi.
Ja se tapahtuikin viisi vuotta eron jälkeenMaarit antoi Eerolle vielä yhden mahdollisuuden saada tavaransa pois yhteisestä kodista rauhassa. Hän katseli ikkunasta, kun Eero käveli pihan poikki kantamuksineen Kirsin luo, hiukan kumarassa ja vaivaantuneena, naapurien katseiden alla. Sillä hetkellä Maarit tunsi omituista, kihelmöivää vapautta; ei pelkästään pettymyksen tai ikävän keventämää oloa, vaan jotain aivan uutta. Hän ei enää ollut pelkästään petetty, vaan vapautettu niistä odotuksista ja rakkauden jäänteistä, jotka olivat pitäneet häntä kiinni Eeron tarinassa.
Siitä alkoi uusi kausi. Ei mikään elämänriemuinen hurraahuuto, vaan rauha ja uteliaisuus, joka oli ollut kadoksissa vuosia. Maarit jatkoi tutulla polulla, mutta nyt jokainen askel vei häntä poispäin niistä ihmisistä, jotka halusivat määrätä hänen onnelleen hinnan.
Kun naapurin Kirsin ikkunoista näkyi joskus kiireisiä aamupaloja ja pyykkivuoria, Maarit ei enää tuntenut mitään muuta kuin lämpimän välinpitämättömyyden: elämä jatkuu, kunkin omassa talossa. Hän ei katsonut taakse, ei jäänyt odottamaan anteeksipyyntöjä tai yhteistä sovittelua, vaan antoi maailman olla juuri sellainen kuin se oli sekava, epäoikeudenmukainen, ja silti täynnä mahdollisuuksia.
Vähitellen ystäväpiiri rakentui uudestaan niistä, jotka eivät vahtineet hänen ratkaisujaan. Kaisa kutsui äidin mukaansa pienelle Pohjois-Norjan matkalle, ja he nauroivat aamukahveilla ensi kertaa pitkään aikaan. Työpaikalle sai taas astua ilman kiristävän katastrofin tunnetta rinnassa, ja iltaisin olohuoneessa vallitsi lempeä hiljaisuus, joka oli kotoisampaa kuin yksikään yhteinen riita Eeron kanssa.
Eräänä iltana, kun tuuli kantoi pihalta valmiiden grillien tuoksua ja naapuruston lapset juoksivat kiljuen kohti kesää, Maarit istui yksin patiolla. Hän nosti jalat rahille ja kohotti lasillisen viiniä itselleen. Taivas oli kirkas, ja jostain syystä tuntui vihdoin helpolta hengittää.
Hän ei tarvinnut selityksiä eikä anteeksipyyntöjä. Hänellä oli rauha; mennyt oli mennyttä, eikä kenenkään muun odotukset yltäneet enää hänen oven taakseen. Hän päätti olla onnellinen, ei kenenkään takia tai jonkun toisen vuoksi vaan juuri siksi, että vihdoin tiesi sen olevan itse oman onnensa alku ja loppu.
Siihen iltaan jäi kevyt, hyvä lupaus: elämä ei mene niin kuin muut toivovat, mutta se kuuluu omistajalleen. Ja juuri se riitti.
