Olen 50-vuotias mies, ja vuosi sitten vaimoni lähti kotoa lasten kanssa. Hän poistui, kun olin poissa, ja kun palasin, koti oli tyhjä. Muutama viikko sitten sain ilmoituksen elatusmaksuista: nyt palkastani menee automaattisesti osa heidän tuekseen, enkä voi neuvotella tai viivytellä – rahat lähtevät suoraan tililtä. En ollut mikään esimerkillinen puoliso: petin useamman kerran, en koskaan myöntänyt mutta en täysin kieltänytkään. Minulla oli myös huono luonne: huusin, raivostuin pienestä, ja kotona mentiin minun sääntöjeni mukaan. Jos en pitänyt jostain, sen huomasi heti äänestäni. Joskus heittelin esineitä – en koskaan lyönyt, mutta sain perheeni pelkäämään. Lapset pelkäsivät minua – ymmärsin sen liian myöhään, kun he hiljenivät tullessani kotiin ja pakenivat huoneisiinsa. Vaimoni varoi sanojaan, vältti konflikteja. Luulin sitä kunnioitukseksi, mutta nyt tiedän, että he pelkäsivät. Silloin en välittänyt, tunsin olevani elättäjä ja määräävä osapuoli. Kun vaimoni lähti, tunsin itseni petetyksi ja päätin olla maksamatta elatusapua – rangaistukseksi, ei rahanpuutteen vuoksi. Kuvittelin hänen palaavan tai väsyvän, ymmärtävän, ettei pärjää ilman minua. Sanoin maksavani vain, jos hän palaisi kotiin. Mutta hän ei palannut, vaan meni suoraan lakimiehelle ja haki elatusmaksua oikeusteitse – ja tuomari määräsi automaattisen pidätyksen palkasta. Siitä lähtien palkastani on lähtenyt osa suoraan: en voi piilottaa mitään enkä kiertää velvollisuuksia. Nyt minulla ei ole vaimoa eikä lapsiani kotona – näen heitä harvoin, ja silloin he ovat etäisiä, eivät puhu mitään. En ole toivottu. Taloudellisesti olen ahtaalla: maksan vuokraa, elatusmaksuja, velkoja – eikä mitään jää käteen. Joskus suutun, välillä hävettää. Siskoni sanoi, että olen aiheuttanut tämän itse.

Olen viisikymppinen mies, ja vuosi sitten vaimoni lähti kotoa lasten kanssa. Hän pakkasi tavarat ja vei lapset mennessään, kun olin töissä. Kun tulin kotiin, asunto oli hiljainen ja tyhjä.

Muutama viikko sitten sain virallisen ilmoituksen: vaatimus elatusmaksusta. Siitä lähtien palkastani on automaattisesti pidätetty osa suoraan elatusmaksuihin. Ei ole mahdollisuutta neuvotella, ei voi myöhästyä. Raha lähtee suoraan tilistä joka kuukausi.

En aio esittää parempaa kuin olen. Olin pettänyt vaimoani. Eikä vain kerran, vaan useamman kerran. En ollut täysin rehellinen, mutta en myöskään koskaan suoraan myöntänyt mitään. Vaimoni, Sinikka, useasti huomautti, että epäili jotain, ja minä vain vähättelin asiaasanoin, että hän kuvittelee.

Minulla oli myös huono luonne. Hermostuin helposti, korotin ääntäni ja kodissa asiat tehtiin niin kuin minä halusin. Jos joku asia ei miellyttänyt, sen huomasi minusta heti. Joskus heitin tavaroita seinään, mutta en koskaan koskenut heihin fyysisesti. Pelottelin kuitenkin usein. Nyt ymmärrän, että lapset pelkäsivät minua, mutta silloin luulin, että minua arvostettiin.

Kun astuin ovesta, lapset hiljenivät. Jos puhuin kovempaa, he vetäytyivät omiin huoneisiinsa. Sinikka kulki varoen, mietti jokaisen sanansa ja vältteli riitoja. Minä pidin tätä kunnioituksena, mutta tänään näen, että se oli pelkoa.

Sillä hetkellä minua ei kiinnostanut. Olinhan minä, joka toi rahat kotiin ja määräsin säännöt. Ajattelin olevani oikeassa ja muita tärkeämpi.

Kun Sinikka päätti lähteä, tunsin oloni petetyksi ja ajattelin, että hän on minua vastaan. Silloin tein taas virheen. Päätin, etten anna hänelle rahaa. En siksi, ettei olisi ollut, vaan rangaistuksena siitä, että hän lähti. Luulin, että jos rahaa ei tule, hän väsyy ja palaa kotiin. Että näin hän ymmärtäisi, ettei yksin pärjää.

Sanoin, että jos haluat rahaa, tule takaisin kotiin. En elätä ketään, joka asuu muualla minun kustannuksellani. Mutta Sinikka ei palannut, vaan meni suoraan lakimiehelle. Hän laittoi vireille elatusapuhakemuksen ja toimitti kaikki tiedottulot, menot, todisteet. Yllättävän nopeasti tuomari määräsi automaattisen pidätyksen.

Nyt tilistäni lähtee puolet suoraan elatusmaksuihin ennen kuin ehdin itse nähdä rahoja. Mitään ei voi piilottaa, mistään ei pääse luistamaan. Minulla ei ole enää perhettä kotona. Tapaan lapsiani harvoin, ja silloinkin he ovat etäisiä eivätkä puhu juuri mitään. He eivät halua olla kanssani.

Rahallisesti olen ahdingossa kuten en koskaan ennen. Maksun vuokraa, elatusmaksuja ja muita kulujamelkein mitään ei jää käteen. Joskus suutun tilanteelle, joskus häpeän.

Siskoni, Tuula, sanoi suoraan: “Olet itse tämän aiheuttanut.” Opinpa ainakin, ettei kunnioitusta voi vaatia pelollasen voi vain ansaita omalla käytöksellään.

Rate article
vsematerialy
Olen 50-vuotias mies, ja vuosi sitten vaimoni lähti kotoa lasten kanssa. Hän poistui, kun olin poissa, ja kun palasin, koti oli tyhjä. Muutama viikko sitten sain ilmoituksen elatusmaksuista: nyt palkastani menee automaattisesti osa heidän tuekseen, enkä voi neuvotella tai viivytellä – rahat lähtevät suoraan tililtä. En ollut mikään esimerkillinen puoliso: petin useamman kerran, en koskaan myöntänyt mutta en täysin kieltänytkään. Minulla oli myös huono luonne: huusin, raivostuin pienestä, ja kotona mentiin minun sääntöjeni mukaan. Jos en pitänyt jostain, sen huomasi heti äänestäni. Joskus heittelin esineitä – en koskaan lyönyt, mutta sain perheeni pelkäämään. Lapset pelkäsivät minua – ymmärsin sen liian myöhään, kun he hiljenivät tullessani kotiin ja pakenivat huoneisiinsa. Vaimoni varoi sanojaan, vältti konflikteja. Luulin sitä kunnioitukseksi, mutta nyt tiedän, että he pelkäsivät. Silloin en välittänyt, tunsin olevani elättäjä ja määräävä osapuoli. Kun vaimoni lähti, tunsin itseni petetyksi ja päätin olla maksamatta elatusapua – rangaistukseksi, ei rahanpuutteen vuoksi. Kuvittelin hänen palaavan tai väsyvän, ymmärtävän, ettei pärjää ilman minua. Sanoin maksavani vain, jos hän palaisi kotiin. Mutta hän ei palannut, vaan meni suoraan lakimiehelle ja haki elatusmaksua oikeusteitse – ja tuomari määräsi automaattisen pidätyksen palkasta. Siitä lähtien palkastani on lähtenyt osa suoraan: en voi piilottaa mitään enkä kiertää velvollisuuksia. Nyt minulla ei ole vaimoa eikä lapsiani kotona – näen heitä harvoin, ja silloin he ovat etäisiä, eivät puhu mitään. En ole toivottu. Taloudellisesti olen ahtaalla: maksan vuokraa, elatusmaksuja, velkoja – eikä mitään jää käteen. Joskus suutun, välillä hävettää. Siskoni sanoi, että olen aiheuttanut tämän itse.