Vääryys
– Äiti, – kysyy jälleen Maija, – miksi minulle tuli vain kolmesataakolmekymmentätuhatta? Eikö minun olisi pitänyt saada miljoona? Onpa outo summa
Kuuluu, kuinka äidin kylpyhuoneessa surisee hiustenkuivaaja. Se sammuu, ja äiti vastaa:
– Kyllä, juuri noin, – äiti, Vesa, ohjasi muiden rahoja sujuvasti, – Kolmesataakolmekymmentä.
Mutta Maijalle olisi pitänyt tulla paljon enemmän.
– Kolmesataakolmekymmentä? Äiti, missä loput kuusisataaseitsemänkymmentä? Odotin miljoonaa, lähes tasan miljoonaa. Ne ovat isäni säästöt sinun olisi pitänyt siirtää ne minulle, kun myit asunnon.
– Älä nyt taas ala noiden laskelmiesi kanssa, – äiti naurahtaa, – Tiedät, että toimin täysin reilusti.
– Reilusti? Anteeksi vain, mutta miten niin? lattia parkahtaa jalkojen alla kuin sympatioiden Annoin sinulle valtakirjan myydä huoneistoni, jonka olin saanut isältäni perinnöksi. Pyysin, että tilität rahat minulle. Missä ne ovat? Minne ne katosivat?
Maija huomaa, ettei hänen olisi kannattanut vielä rentoutua.
– Minähän tilitin! äidin hiustenkuivaaja käynnistyy taas Tein niinkuin hyvä äiti tekee. Jaoin rahat jokaisen lapsen kesken. Tasapuolisesti. Sinun kolmasosa on tässä.
Kaikki mikä olisi kuulunut Maijalle, pitäisi olla hänellä.
Jaoit isäni perinnön kolmelle? Minulle ja heille? Maijan puhuessa heistä hän tarkoittaa velipuoliaan, – Äiti, nuo ovat minun rahat, minun isältä, eivät heidän! Meillä ei edes ole sama isä, jos se sattui jäämään sinulta huomaamatta.
– Mitä väliä sillä on, kuka isä on? äiti letittää nyt hiuksiaan Raha on yhteistä. Ja te olette kaikki minun lapsiani. Olisitko halunnut, että vain sinä saat kaiken, ja veljesi katsovat vierestä? Eihän se käy! Halusin kaikille saman mahdollisuuden. Reilu ratkaisu.
Olisinpa voinut estää itseäni allekirjoittamasta sitä valtakirjaa silloin
Tasapuolisesti? Jaoit minun miljoonani kolmeen osaan! Kolmesataakolmekymmentäkolmetuhatta! Missä loput, äiti? Asunnosta maksettiin jopa enemmän.
– Joo, siitä tuli vähän yli miljoona kaikkien maksujen jälkeen, Vesa tokaisi, – Pyöristin summan. Loppu jäi vaivanpalkaksi. Olisitko muka itse jaksanut selvittää kaiken paperisodan? Et tietenkään. Minä järjestin tämän kaiken sillä aikaa, kun sinä kävit töissä.
Vähänpä näytit hikoilevan
Älä puhu noin! äiti ärähtää Isäsi oli sinulle paljon, mutta minä olen äitisi, ja minä päätin näin. Sitä paitsi olethan jo aikuinen nainen, vanhinkin vielä, et enää tarvitse kuten pojat. Heidän pitää pian perustaa talonsa. Sinulta ei vaadita niin paljon.
– Ai minulta ei vaadita? Enkö minäkin muka voi perustaa perhettä? Pitääkö minun elää nälässä, kun olen vain nainen? Maija tokaisee kitkerästi Siirrä loput rahat minulle, äiti. Heti.
En.
Ytimekästä. Piste.
Äiti tietää, että Maija ei tee mitään. Kuka nyt haastaisi oman äitinsä oikeuteen rahoista? Eivät naapuritkaan ymmärtäisi äiti on sentään äiti, harvassa kontaktissakin.
Muutaman viikon päästä, kun Maija on jo kerännyt itsensä ja saanut taloutensa rauhoitettua, hän näkee veljenpoikien kuvat somessa. Joni poseeraa uuden sinisen Corollansa kanssa. Eero kirjoittaa kuvatekstiin Uusi menopeli!
Veljet ostivat kumpikin itselleen edullisen auton. Siinäpä se. Maija päätti vain laittaa syrjään omat 330 000 euroa ja jäädä odottamaan. Kuten mummo sanoi: kärsivällisyys on kultaa.
Vuosi vierähtää. Maija käy töissä, säästää, suunnittelee tulevaa. Asia on jäänyt, muttei unohtunut. Äiti käyttäytyy kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunut: soittelee pirteänä, kertoo kuulumisiaan.
Mutta tänään äidin ääni on poikkeuksellinen väreet kulkevat pitkin selkää.
Maija jännittyy.
– Mikä nyt, äiti?
– Mummo – Vesa nielaisee sanat Jonin ja Eeron mummo kuoli tänään aamulla.
Maija tuntee oudon, elokuvamaisen etäisyyden itsessään. Tämä mummo ei ole hänen mummonsa, ei osaa kuvitella häntä perheeseensä. Hän oli vain äidin anoppi tai veljesten mummo. Surku silti ihmistä kohtaan.
– Voi harmi otan osaa.
– Pitää järjestää hautajaiset, paperihommat Yksin olen, pojat eivät tiedä mitä pitäisi tehdä tällaisessa tilanteessa. Voisitko tulla auttamaan?
Maija ei ole tahallaan ilkeä hän ei vain pääse irti töistään.
– Äiti, en pääse mitenkään. En voi ottaa vapaata ihmisen hautajaisiin, jota olen tavannut ehkä kolme kertaa elämässäni, – Maija sanoo.
Eivät häntä tosin koskaan ole ottaneet mummon vieraaksi.
– Olisipa apu tarpeen! äiti pyytää Nyt olisi todella tärkeää.
– En tule, mutta autan rahallisesti. Paljonko tarvitset? Sano summa laitan heti tilille.
Äiti epäröi, mutta päättää ettei raha ole pahitteeksi.
– Eihän se ihan sama asia ole… mutta hyvä on. Voisitko laittaa kaksikymmentä tuhatta?
– Selvä homma. Lisäksi, – Maija lisää tietäen hetken olevan hänen laitan vielä vähän ylimääräistä, ettei sinun tarvitse murehtia arjen kuluista. Sanotaan, että se on minun kunnioituksenosoitukseni… heidän mummolleen.
– Kiitos, Maijukka. Aina autat.
Maija sulkee puhelimen tyytyväisenä ja likaisella tavalla helpottuneena. Hän löysi verukkeen: ei tullut paikalle, mutta auttoi. Kukaan ei voi moittia.
Puoli vuotta menee ohi. Hautajaiset ovat historiaa. Eero ja Joni näyttävät löytäneen uudet lelut ehkä moottoripyörät, ehkä uudet puhelimet.
Eräänä rauhallisena tiistaina Maija ymmärtää, että on hänen aikansa. Hän soittaa äidille työpaikkansa lounasruokalassa, juuri kun odottaa kokousta alkavaksi.
– Hei äiti! Mitä kuuluu?
– Maijukka, kiitos kysymästä. Eero sai uuden, entistä paremman työpaikan. Jonilla menee hyvin ja hän tapasi uuden tytön.
– Hienoa kuulla, – Maija vastaa Mutta äiti, minun piti kysyä yksi asia
– Mikä asia? äidin ääni terävöityy.
– Ymmärsinkö oikein, että puolivuotta on kulunut mummon kuolemasta? Kaikki ovat kai saaneet perintönsä.
Tällä kertaa keskustelu on vielä raskaampi kuin kolmesataakolmekymmentätuhatta koskeva.
Maija, mihin sinä oikein pyrit? Tottakai ovat saaneet.
Missä minun osuuteni siitä perinnöstä on?
Mistä perinnöstä muka? äiti teeskentelee, mutta Maija kuulee äidin valehtelevan siitä kuulee heti.
Mummon asunnosta.
Eihän se sun mummosi ollut.
Mikä ero sillä on? Maija ohjaa äidin omalle logiikalleen Sanoithan, ettei lapsia saa syrjiä. Omani perinnön jaoit kolmeen; siis reilusti, kuten sanoit, kaikille yhtä paljon.
Maija, tämä on aivan eri asia! Vesa hyökkää Ihan eri juttu!
Mikä siinä on erilaista? Sinä selitit aina, että perintö jaetaan, koska olemme samaa perhettä ja koska olet äiti. Nyt perintö jaetaankin toisin, kun kyse on veljesten mummon asunnosta?
Älä takerru sanoihin! äiti ärtyy Et kai tarkoita, että sinäkin haluat osan anoppini asunnosta? Miten minä sen pojille sanoisin?
Haluan sanoa, että käytit luottamustani, jotta sait kolmasosan minun rahoistani ja perustelit sen, että kaikilla lapsilla pitää olla sama. Nyt toivon logiikkaasi käyttävän myös minun hyväkseni. Eikö se ollut sinusta oikeudenmukaista?
Ne rahat on jo käytetty.
Käytetty mihin? Autoihin? Remontteihin? Minäkin voisin tarvita! Missä minun osuuteni on, äiti? Sanoit, että minun pitää tyytyä vähempään, koska olen tyttö. En näe sitä enää reiluna.
Äiti miettii, miten nyt päästä ulos ansasta, jonka rakensi itse vuosi sitten. Heillä perheessä se on aina mennyt niin! Veljille ukki jolla oikeus herkkuihin, hienoihin ja tarpeellisiin asioihin. Se mummo ei pitänyt Maijasta lainkaan, eihän hän ollut se oikea lapsenlapsi. Eikä äiti uskaltanut puolustaa.
Millainen ihminen sinä olet? äidistä ei enempää irtoa Mitä järkeä on rahassa? Sinulla on töitä, olet nuori, terve. Sinulta ei niin paljon vaadita kuin pojilta. Eeron ja Jonin pitää miettiä asuntoja ja perhettä. He ovat miehiä heitä odottaa enemmän!
Eli kantasi: isän perintö on yhteistä, koska me olemme sisaruksia. Mutta veljien mummon perintö ei enää olekaan yhteistä, koska he ovat miehiä ja minä olen nainen, jolta ei paljon vaadita?
Älä ole röyhkeä äiti jupisee Mistä moinen ahneus sinuun on tullut?
Äiti ei koskaan myönnä olevansa väärässä. Maija on tarkka, koska kehtaa vaatia oikeutta.
Tuskin muistat, mutta valtakirjan perusteella sinun olisi pitänyt tilittää minulle koko summan asunnosta. Ja vanhentumisaika ei ole vielä ohi. En uhkaile… mutta ajattelen asiaa.
Maija! Uhkailut pois! äiti kuiskaa peloissaan.
En uhkaile, äiti. Mutta voin vielä vaatia osuuteni. Mieti sitä.
Vain kuukauden kuluttua koko velkasumma maksettiin Maijalle ja sitten hänet estettiin kaikessa yhteydenpidossa.
