Asun äitini kanssa – hän on 86-vuotias. En ole koskaan mennyt naimisiin enkä saanut lapsia, joten elämäni on kulkenut omia polkujaan. Nyt täytin 57 vuotta. Syntymäpäivääni juhlimme kahdestaan äitini kanssa, sillä meillä ei ole muita läheisiä tai ystäviä. Elämme yhdessä, tuemme toisiamme ja nautimme rauhallisista illoista villasukat jalassa, katsellen suomalaisia sarjoja ja juoden teetä. Leivon viikonloppuisin pullaa ja kutsun naapureita kylään. Olen kiitollinen tästä elämästä ja toivon, että saamme vielä pitkään jatkaa näin yhdessä.

Asun yhdessä äitini kanssa. Äitini on nyt 86-vuotias.

Elämäni on mennyt hieman erikoisesti: en ole koskaan mennyt naimisiin enkä saanut lapsia. Tässä olen nyt, 57-vuotiaana aivan hiljattain oli syntymäpäiväni. Saimme juhlistaa sitä vain kaksin, minä ja äitini, sillä ei ole ketään muuta, kenet kutsua. Minulla ei ole ystäviä, eikä meillä muutenkaan ole sukulaisia.

Elämme yhdessä ja tuemme toinen toisiamme. Äitini on 86-vuotias. En edes osaa kuvitella, miten pärjään sitten, kun hänestä aika jättää. Silti äiti on hyväkuntoinen! Vaikka vuodet ja terveyden haasteet painavat, hän ei anna periksi. Hän käy edelleen yksin kävelyilläkin.

Olen jo eläkkeellä, mutta teen silti töitä, koska eläkkeemme eivät riitä tavalliseen arkeen. En kuitenkaan masennu, sillä olen onnellinen, kun saan olla rakkaan äitini kanssa. Joillakin muilla on asiat paljon huonommin. On ihmisiä, joilla ei ole kotia, sukulaisia eikä tuloja.

Me kuitenkin elämme rauhassa ja tyytyväisinä. Iltaisin juomme teetä, kudomme villasukkaa, katsomme yhdessä lempielokuvia ja tv-sarjoja. Viikonloppuisin leivon pullaa ja kutsun naapurit kahville. He kertovat meille tarinoita omista sukulaisistaan. Iloitsen muiden onnesta ja toivon, että minä ja äitini saisimme välttää suuremmat murheet.

Näin me elämme hiljaista ja rauhallista elämää. Toivon koko sydämestäni, että saisin viettää tätä elämää äitini kanssa vielä mahdollisimman pitkään…