Kuule, mun ex-appiukko jäi ihan sanattomaksi, kun näki, miten me asuttiin.
Minä ja Mikko tavattiin yhteisten kavereiden häissä Helsingissä. Muutin sitten kaupunkiin ja sain töitäkin. Rehellisesti sanottuna, olin aivan pilvissä onnesta, kun vihdoin pääsin pois sieltä pienestä kylästä. Meidän suhde eteni hurjaa vauhtia ja jo vuoden päästä syntyi meidän tytär.
Mutta siihen onnea ei kestänyt kauaa.
Miksi meidän tyttärellä on vaaleat hiukset ja siniset silmät, kun me molemmat ollaan tummia? Mikko kerran kysyi.
Rakas, ehkä hän muistuttaa sun isää. Katsopa nyt, miten samanlaisilta ne näyttää, sanoin hänelle.
Älä höpötä. Lapsen pitää muistuttaa ainakin jompaakumpaa vanhempaa, eikä sukulaisia. Ja muuten mun äiti sanoi just, että tyttö tuskin on mun lapsi.
Mun oli pakko myöntää, että Marja, Mikon äiti, oli ollut mua vastaan alusta asti. Se kuvitteli, etten oikeasti rakasta sen poikaa ja haluan vain pois sieltä landelta. Mutta Mikon isä, Tapio, oli toista maata tosi lämmin mies, vaikkei enää ollutkaan naimisissa Marjan kanssa. Hänellä oli jo uusi perhe, mutta ei silti koskaan unohtanut Mikkoa.
No, Mikko sitten toi yllättäen uuden naisen meidän kotiin ja ilmoitti, että mun pitää pakata kamppeet ja lähteä. Eipä siinä vaihtoehtoja ollut.
En tiennyt mihin mennä. Vanhemmatkaan ei oikein halunneet mua enää sinne kotiin, kun mulla oli lapsi. Onneksi hyvä ystäväni antoi meidän majailla hetken luonaan. Löysin pian huoneen jaetusta kimppakämpästä ja muutin sinne meidän tyttären kanssa. Mutta rahat oli aivan loppu.
Yhtenä päivänä menin Alepaan ja yhtäkkiä kuulin, kun joku huutaa mua nimeltä.
Heippa tytöt, missä te ootte oikein piilotelleet? Kiersin jo kylänkin läpi etsimässä, Tapio, ex-appiukko, tuli vastaan.
Hei vaan kiva nähdä, sain sanottua hiljaa.
Tiedän, mitä Mikko teki. Ei sillä ole mitään puolustelua sille. Hän ja äitinsä ovat ihan samanlaisia. Missä asutte nyt?
Me vuokrataan yksi pieni huone vain.
No mutta hei Mä joudun nyt mennä, mut lupaan että autan järjestämään teille asunnon, kun palaan. Ota tästä, pitäisi piisata pariksi viikoksi, hän sanoi ja antoi kirjekuoren.
Mä olin niin helpottunut edes ruokaa ja maitoa sain lapselle.
Tapio tuli sitten reissultaan takaisin ja tuli katsomaan meidän kotia. Se kyllä järkyttyi siitä, missä olosuhteissa me asuttiin. Tapion uusi vaimo ei tietenkään tahtonut meitä heidän kotiinsa, mutta Tapio keksi toisen keinon hän osti pienellä eläkkeellään meille kaksion ja laittoi sen suoraan lapsenlapsensa nimiin. Koitin kieltäytyä niin isosta lahjasta, mutta Tapio oli päättänyt. Hän teki sen tyttärentyttärensä vuoksi, ei minun.
Vain kuukauden päästä saatiin muutettua uuteen kotiin. Tapio auttoi myös tuomaan huonekaluja ja kaikkea tarpeellista paikalle.
Ettehän laita tyttöä päiväkotiin liian aikaisin hän tarvitsee äitiään vielä paljon. Mä autan teitä, ei huolta. Ja tuo vaimonikin on nyt rauhoittunut, haluaisi nähdä lapsenlastaankin, Tapio sanoi.
Kiitos ihan hirveästi.
Älä nyt itke, kulta. Voit aina pyytää multa apua, en koskaan kieltäydy. Kaikki järjestyy ajan kanssa, usko pois.
Oon aidosti onnellinen siitä, että mun tytöllä on noin upea pappa, vaikka isänsä oli mitä oli. Tapio teki kaikkensa, että saatiin asiat järjestykseen.
Vuodet meni, mä menin uusiin naimisiin, mutta en unohtanut koskaan Tapion apua. Hän on yhä rakas vieras meidän kodissa ja käydään hänen luonaan usein.
